Suomen Bokseriyhdistyksen jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan maksutta Turun alaosaston järjestämään viikottaiseen koulutukseen. Koiran rotu ei ole rajoite; kentällämme käy tietenkin enimmäkseen boksereita, mutta otamme mielellämme haasteen vastaan myös muunrotuisten kanssa. Kentällä pyrimme antamaan koiran ohjaajalle tietoja ja taitoa omaehtoista harjoittelua varten. Jälki ja haku ovat maastossa harjoitettavia lajeja joihin aina mahtuu lisää aloittelijoita mukaan. Palveluskoiraliiton sivuilta löydät lisätietoa [PK-lajeista].
Säännöllisten kenttä- ja maastoharjoitusten lisäksi järjestämme myös viikonloppukursseja, leirejä ja muita tapahtumia. Katso tarkempia tietoja [tapahtumakalenterista]. Talvisaikaan sekä tottis- että maastotreeneissä pakkasraja -10 astetta!
Tottis
17.6 on kevään viimeinen koulutuskerta Vätissä. Kaikki mukaan koiriensa kanssa, sillä luvassa on mukavaa menoa sekä koirille, että ohjaajille! Parhaita myös palkitaan...
Kenttää voi käyttää kesällä normaalisti omilla treenivuoroillamme omaehtoiseen treenaukseen (torstaisin klo 18 ->, lauantaisin klo 13.15 ->, perjantai iltaisin ja sunnuntaisin klo 15 asti, jolloin kenttä on myös muiden käytössä). Vätissä on rajoitetusti paikoitustilaa, lisää löydät Turun Autosähkön pihalta, ajo Rieskalähteentien kautta. Säästetään Vätin paikat niille joilla on monta koiraa/pentu tai pieniä lapsia! Kentälle voit tulla myös ilman koiraa kyselemään ja katselemaan, jos olet esimerkiksi vasta suunnittelemassa bokserin hankintaa. Ajo-ohje Vättiin: Käänny Satakunnantieltä tai Tampereentieltä Tammispaltantielle, käänny taloa numero 53 vastapäätä olevalle hiekkatielle. Aja tie loppuun asti.
Toko
Jos olet kiinnostunut treenaaman tokoa, niin ota yhteyttä susarantamaki @ gmail.com (poista välit). Tarkoitus olisi kokoontua joka toinen viikko erikseen sovittavana aikana harjoittelemaan yhdessä
Haku
Hakuryhmä treenailee omaehtoisesti. Voit ladata [tästä] Susan kokoamat lyhyet maalimiesohjeet.
Jälki
Alaosastossa toimii peltojälkiryhmä. Järjestämme myös pennuille tutustumistilaisuuksia. Kysy lisää Taina Saariselta (peltojälki)!
Kaikki metsäjäljestä kiinnostuneet ottakaa yhteyttä Japi Kankaanpäähän puh. 050-5119751.
Kouluttajat
Koulutusvastaava:
Suvi Leppäranta 0400814045, suvi_lepparanta (at) luukku.com
Tottiskouluttajat:
[Japi Kankaanpää], [Tarja Lamminen], [Laura Mäiseli], [Susanne Rantamäki], [Taina Saarinen].
Maastoryhmät:
Peltojälki: [Taina Saarinen] 050 544 3505
päivitetty 12.06.2010
